Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Joensuun Parafest 2017


Me teemme näkymättömän   näkyväksi.

Joensuun Parafest tarjoaa vammaisille taiteilijoille mahdollisuuden tuoda taiteensa yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi.

Joensuun Parafestyhdistys ry on saanut Pohjois-Karjalan Taidetoimikunnan KULTTUURITEKO 2013-tunnustuspalkinnon ja Joensuun kaupungin KULTTUURIPALKINNON 2013.

Vaikuttavaa taidetta

Hanna Rajapolvi

Tanssija, primadonna Hanna Rajapolvi on ollut yksi Parafestin vakioesiintyjistä.

Tuulivoimaa 2017 -keräys

 

Joensuun Parafest ry on aatteellinen, yleishyödyllinen yhdistys, jonka toiminnan päätarkoitukset ovat vammaiskulttuurin tuominen esille tasavertaisena kulttuurin muotona sekä esiintymismahdollisuuksien järjestäminen vammaisille taiteilijoille. 

Joensuun Parafest –festivaali on yhdistyksen toiminnan vuosittainen lippulaiva, joka kattaa mm. esiintyvät taiteet sekä liikunnan. Periaattemme on  ”Kulttuuri kuuluu kaikille” ja sen mukaisesti kaikki tilaisuudet ovat maksuttomia.  Yhdistys toimii avustusten varassa.

 

 

     Joensuun Parafest - Tuulivoimaa 2017 –keräys pidetään vuoden 2016 Parafest festivaalin      aikana sattuneen luonnonmullistuksen (syöksyvirtaus) yhdistykselle aiheuttamien tuhojen      kulujen kattamiseen. Yhdistys ei ole saanut näihin kuluihin vakuutusyhtiöltä korvausta. käli      keräystuotot ovat suuremmat kuin tuhojen kulut, ylimääräiset varat käytetään festivaalin      esiintyjäpalkkioihin.

     Joensuun Parafest - Tuulivoimaa 2017 -keräys järjestetään Itä-Suomen alueella 15.2 – 31.12.      2017.

     Keräysmuotoina ovat listakeräys, vetoaminen internetissä, vetoaminen muussa mediassa      sekä  tukikonsertit.

            Yhdistyksen rahankeräystilin numero on 

             FI87 5770 0520 4000 75

             Rahankeräysluvan numero on RA/2017/392

 

     Jos osallistut listakeräykseen, saat muistoksi osallistumisestasi

     Joensuun Parafest - Tuulivoimaa 2017 -keräystarran.  

 

 Kiitos lahjoituksestasi!

 Joensuun Parafest r.y.

 Hallitus